Keikalle Iiro ( ja kitara) sekä Niina - kumpi on vastuuhenkilö?
Keikka on siis Tanssiin talossa Traban ravintolassa, jonne 30 henkilön seurue tulee joululounaalle. KLO 14:30 ottavat alkuun glögit, sitten klo 15 alkaisi meidän 30 min esitys. Siirretään pöytiä siten, että saatte esiintymiselle hyvän tilan.
Haluaisi keskustella ennakkoon ja ehdottaa aikaa ensi viikon torstaina 23.11. Tästä voi lähteä liikkeelle kun Essi-Mariaan on vaikka mailitse aluksi yhteydessä.
Pystytkö Iiro ottamaan tän? Minulla on ensi to kiinni.
Mäkin olen kiinni klo 16 saakka silloin 23.11. Mut jos sen jälkeen onnistuu ni sit
Tämä päivä oli vain ehdotus asiakkaalta. Varmasti heille sopii myös toinen hetki.
Otatko Iiro vh:n?
Mun torstain päivä vapautui. Voin ottaa yh:n
Inessä, jos saa esiintyä pääasiallisesti muusikon roolissa! :-)
Keikalle menossa Annika, Niina ja Topi. Kuka on yhteyshenkilö?
Tiedoksenne, että tämä tilaisuus on Sofia Helsingissä, mutta se myös striimataan, koska osa porukasta osallistuu etänä. Stiimausporukalle on infottu langattomien headsettien tarpeesta ja muusikon kapulamikin tarpeesta. Topi voisi ehkä mennä soittimen kanssa paikalle.
Siellä tuntia ennen showtimea alkaa kahvitauko, jolloin voisi tehdä meidän osuuden soundcheckit ja muut valmistelut. Tauon jälkeen on 30 minuutin puhe ja sitten meidän esitys. Olen myös toivonut esiintyjille tilaa, jossa vaihtaa vaatteet/jättää henk. koht tavarat turvaan.
Tilaajan yhteyshenkilö Anni on todella tehokas ja mukana mimmi - olete kyllä hyvässä käsisää siellä hänen kanssaan!
Voisin tämän keikan kohdalla passata yhteyshenkilön pestin jos Annika tai Topi pystytte jompikumpi hoitamaan?
Mä voin olla yh!
Kiitos Annika!
Onko tästä keikasta vielä tullut päätöstä?
Tämän keikan ns. hintakysely tuli Messangerin kautta - tarkistan vielä.
Ei toteudu
Tarjoukseen esittelen Iiron ja Tobiaksen. Vastauspyyntö 7.11.
Eivät saa tarpeeksi avustusta että voivat ottaa meitä esiintymään
Mietin, että ehtisikö Triplan keikalta tähän meistä kaksi, jos ei löydy porukkaa muuten? Onko Micke meidän saman päivän keikan aloitusaika varmistunut? Ahneella on tietty ikävä loppu...😂
Mun ja Sarin keikka on klo 18-18.45, joten mä ainakin pääsisin tänne.
Toistaiseksi meidän tripla-keikka on n.18.00 mutta saattaa muuttua hieman, Varmistuu marraskuun alussa. Luulisin että ehtii toiselle keikalle jos muita tekijöitä ei pääse.
Laitan nyt tarjouksen, jossa alustavasti kiinnitän Sari Siikanderin ja Tiinan.
Tarjous hyväksytty - kumpi on vastuuhenkilö? Asiakas toivoo ensi viikolle keskustelua
Olen aikas kiinni ens viikon, miten Tiina? Niin taidat olla sinäkin. Jos Tiina ei kuittaa tänne ottavansa vastuuhenkilön paikkaa niin säädän sit jossain välissä.
Mä voin soittaa maanantaina asiakkaalle, kunhan Mickeltä saan ensin varmistuksen edellisen keikan alkamisajasta. Toisin sanoen varmistuksen siitä, että ehdin tälle keikalle.
Micke vahvisti, että illan aiempi keikka on 18-19 välillä, joten voin olla yhteyshenkilö, ehdin keikalle ja voin soittaa asiakkaalle maanantaina.
Kiitos Tiina!
Käyttöehdot Evästeasetukset © 2007-2024
Olisiko Nimenhuuto.com:sta hyötyä muullekin porukalle? Tee tästä joukkueelle uusi ilmainen ilmoittautumissivusto.
Hanki joukkuesivut